kenttä

Finnish

(index ke)

Etymology

Borrowing from Sami, ultimately from Proto-Samic *kientē.

Pronunciation

  • IPA(key): [ˈke̞n̪t̪t̪æ]
  • Hyphenation: kent‧tä

Noun

kenttä

  1. field (land area free of woodland, cities, and towns; open country; place where a battle is fought; area reserved for playing a game)
  2. (sports) A limited area where a game is played, a playing field (often combined with a modifier that defines the kind of playing field).
    1. (basketball, tennis) court
    2. (golf) course
    3. (soccer) field, pitch
    4. (ice hockey) rink
    5. (baseball, American football) field
  3. (military, in compounds) field, modifier that the object is mobile and meant for use in the battlefield
    kenttäsairaala = field hospital
  4. (physics) field
  5. (heraldry) field
  6. (colloquial) signal strength, coverage (such as of a mobile phone)

Declension

Inflection of kenttä (Kotus type 10/koira, tt-t gradation)
nominative kenttä kentät
genitive kentän kenttien
partitive kenttää kenttiä
illative kenttään kenttiin
singular plural
nominative kenttä kentät
accusative nom. kenttä kentät
gen. kentän
genitive kentän kenttien
kenttäinrare
partitive kenttää kenttiä
inessive kentässä kentissä
elative kentästä kentistä
illative kenttään kenttiin
adessive kentällä kentillä
ablative kentältä kentiltä
allative kentälle kentille
essive kenttänä kenttinä
translative kentäksi kentiksi
instructive kentin
abessive kentättä kentittä
comitative kenttineen

Compounds

Anagrams

This article is issued from Wiktionary. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.